Saukkosten sukuseuran kesäretki Kuivasaareen 2002
 Kuivasaari, Helsinki, 16/6/2002

 

Sunnuntaina 16.6.2002 oli Saukkosten sukuseuralla harvinaislaatuinen mahdollisuus tutustua suljettuun puolustusvoimien saareen, Kuivasaareen, joka sijaitsee Helsingin edustalla Harmajan itäpuolella 8 km päässä Kauppatorilta. Retkelle osallistui viitisenkymmentä innokasta sukulaista. Lapsiakin oli joukossa toistakymmentä. Eikä ihme, sillä meille oli luvattu esitellä "Kuivasaaren järeä", 12-tuumainen kaksoistykkitorni ulkoa ja sisältä ja toisaalta sukumme luontoharrastajat olivat uteliaita näkemään linnustostaan ja kasvillisuudestaan tunnetun saaren.
 
Matkalle lähdettiin Merisatamasta ravintola Caruselin luota. Laivamatka kesti puolisen tuntia. Perillä meitä oli vastassa Suomenlinnan Rannikkotykistökillan oppaita. Vierailijat jaettiin kahteen ryhmään: Saukkosiin ja muihin vieraisiin. Opas oli meidät nähtyään siinä uskossa, että Saukkoset on päiväkotiryhmä. Niin hyvin olivat nuorisojäsenet edustettuina. Saarella ei saanut kulkea omin päin; vessamatkallekin tuli vartijan mukaan, koska Kuivasaari on edelleen toimiva rannikkotykistölinnake. Yhtä kaikki, jännittävää oli.
Toinen ryhmä tutustui ensin museotykkeihin ja me sukuseuralaiset lähdimme luonto-oppaan matkaan.
 
Saimme mielenkiintoista tietoa saaren luonnosta. Saarella on kuivaa, kuten nimestäkin voi päätellä ja metsässä kasvaa pääasiassa mäntyjä ja katajia. Luonto on säilynyt lähes yhtä hyvin kuin perinteisillä luonnonsuojelualueilla. Saarella on metsän lisäksi rantaniittyjä, kallioketoja ja lehtojakin.
 
Lähdimme seuraamaan opasta. Meidän piti kulkea kuin intiaanit peräperää samoja jalanjälkiä., ettemme olisi turhaan tallanneet kasveja. Pysähdyimme kalliokedolla tarkastelemaan nokkosia, joiden latvuksiin neitoperhon toukat olivat muodostaneet isoja pikimustia läjiä. Näiden möykkyjen oli tarkoitus näyttää pelottavilta otuksilta, etteivät linnut olisi syöneet niitä. Saaren erikoiset kasvit, kuten harvinainen nuokkukohokki, vetävät luokseen runsaasti perhosia, esimerkiksi saaren erikoisuutta, oliivineilikkayökköstä. Saarella onkin tavattu 400 perhoslajia. Ilmasto on leudompi kuin mantereella ja muistuttaa Ahvenanmaan ilmastoa.
Sotilaskodin eteläpuolella on lehtoalue, jossa kasvaa mahtavaa tuomipensaikkoa. Länsi- ja itäpuoli saaresta ovat erilaiset: Myrskyt ovat muovanneet kivet avomeren puolelta sileiksi, mantereen puoleisella rannalla kivet ovat terävämpiä. Linnut pesivät pääasiassa itäpuolen suojaisissa pusikoissa ja kallioilla. Vain harva laji kestää länsipuolen tuulet ja tyrskyt.
 
Tutustumiskierrosten välillä kävimme nauttimassa Rannikkosotilaskotiyhdistyksen ylläpitämän sotilaskodin eli sotkun antimia. Munkki oli hyvää ja kahvi ja mehu maistuivat. Pienen levähdystauon jälkeen lähdimme museotykkikierrokselle. Kaksoistykki oli elämys. Sisään torniin oli aika vaikea kiivetä, sillä tykki oli todella iso; putken pituus 15,85 metriä ja sen paino lukon kanssa 52 tonnia. Saimme ottaa valokuvia siitä ja muistakin museotykeistä. Opas kertoi, että tykillä ammuttaessa paine tulee niin suureksi, että saaren taloista on ikkunatkin nostettava pois, etteivät ne rikkoutuisi. Vakuutena tykin voimasta oli tykin vieressä nähtävillä v. 1935 ammutun koelaukauksen jättämä n. 30 cm läpimittainen reikä paksussa rautapanssarissa yli metrin pituisine ammuksineen.
Tykillä on ollut vaiherikas menneisyys. Venäläiset olivat kehittäneet sitä vuodesta 1906 yhdessä englantilaisen Vickers-tehtaan kanssa. Tykki oli jäänyt Suomen haltuun vuonna 1918. Täällä se saatiin ampumakuntoon vuonna 1935. Talvi- ja jatkosodan aikana tykillä ei ammuttu kuin yksi häirintälaukaus, koska vihollinen ei edes yrittänyt lähelle tätä jättitykkiä. 19.9.1944 solmitun Moskovan välirauhan vaatimusten mukaan tykki siirrettiin ammuksineen sisämaahan Parolaan, jossa se purettiin vuonna 1945. Takaisin Kuivasaareen tykki siirrettiin v. 1960 ja ensimmäiset koelaukaukset ammuttiin v. 61. Kymmenisen vuotta se oli toiminnassa, mutta meritorjuntaohjuspatterit tekivät siitä tarpeettoman 70-luvulla, minkä jälkeen se sai seistä käyttämättömänä parikymmentä vuotta. Museotykiksi se kunnostettiin 1991. Koelaukaukset onnistuivat ja tykkivanhuksella ammuttiin Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlien kunnialaukaukset 6.12.1992 sekä 80-vuotiskunnialaukaukset 1997. Tämän lisäksi tykillä on ammuttu Suomenlinnan Rannikkorykmentin viimeisen vuosipäivän kunniaksi 12.5.1998.
 
Tänä vuonna itsenäisyytemme 85-vuotispäivänä sillä taas ammutaan 6.12.2002, niin että luultavasti taas Kaivopuistossa saakka talojen ikkunat helisevät.
 
Kierroksen loppupuolella näkemämme neuvostovalmisteinen meritorjuntaohjus panssarivaunusta tehtyine jalustoineen tuntui kiinnostavan niin pienempiä poikia, jotka tekivät ahkerasti muistiinpanoja, kuin myös vähän vanhempia, armeijan käyneitä poikiakin. Pienemmät saivat saarelta hylsyjä muistoksi ja olivat ilmeisen innoissaan.
Koko retki kesti noin 3 tuntia. Sääkin suosi meitä. Jokunen sadepisara tosin putosi taivaalta, mutta vasta sitten, kun tyytyväisinä näkemäämme ja kokemaamme astelimme takaisin laivan sisätiloihin.
Kiitokset Britalle mahtavasta ideasta!

Kuivasaaren museoalueesta ja luonnosta voi lukea lisää Matti Niemisen ja Timo Elolähteen artikkeleista, joista otin tietoja myös tähän kirjoitukseen. Artikkelit löytyvät Suomenlinnan Rannikkotykistökillan kotisivuilta osoitteesta:
http://rt-kilta.net/kuivasaari.html
Leena Merimaa

>> Takaisin