Saukkosen suvun sukututkimusta

Sukututkimus innostaa

Oman suvun juuret kiinnostavat tämän päivän suomalaista. Innostus sukututkimusta kohtaan on kasvanut 1970-luvulta lähtien. Sukututkimus ei kuitenkaan ole mikään uusi tutkimusalue, vaan suomalaiset aatelis-suvut kartoitettiin jo vuosikymmeniä sitten. Muiden kuin aatelissukujen selvittäminen yleistyi, kun Alex Haleyn Juuret kirjaan perustuva televisiosarja esitettiin. Teos pohjautui nimenomaan sukututkimukseen. Tällöin länsimaissa aloitettiin sukututkimuskurssien pitäminen ja sukututkimusoppaiden kirjoittaminen. Myös arkistot heräsivät palvelemaan uusia ryhmiä: sukututkijat ovat useimpien maakunta-arkistojen innokkaimpia ja ahkerimpia asiakkaita.

Toinen - ja kenties voimakkaampi - syy sukututkimusinnon kasvuun on yhteiskunnan muutos. Ammattien moninaisuus, kaupungistuminen ja ihmisten liikkuminen ovat etäännyttäneet sukujen ja perheiden jäseniä toisistaan. Nyt viralliset laitokset huolehtivat aikaisemmin suvuille kuuluneista tehtävistä. Vieraantumisen ja turvattomuuden lisäännyttyä ihmisten kiinnostus oman kansansa menneisyyttä kohtaan on kasvanut: historia tarjoaa sisältöä elämään.

Saukkosten sukuhistorian selvittäminen

Saukkosten sukuseuran vuonna 1945 vahvistetuissa säännöissä todetaan, että sukuseuran päätehtävänä on Parikkalan kunnan Joukion kylän tilalla numero 2 asuneen Saukkos-suvun menneisyyden selvittäminen.

Aimo Saukkonen ja Mikko E Saukkonen ovat vuosina 1944-1945 keränneet tietoja Saukkosen suvun jäsenistä. He ovat kuitenkin pitäytyneet melko kapealla alueella: tarkoituksena on ollut elossa olleiden sukulaisten mahdollisimman laaja kartoittaminen niin, että tutkimuksen piiriin lukeutuneet henkilöt ovat melko läheistä sukua toisilleen. Tällainen sukututkimus on tehty kirkonkirjojen avulla siten, että sukupuun runko on pidetty hyvin kapeana aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Vasta sen jälkeen sukututkimusta on ryhdytty laajentamaan sivuille päin. Tämä on aloitettu Pekka Saukkosen, s 17.10.1794, ja Elin Matikaisen, s rippikirjan mukaan vuonna 1798, lapsista.

Sukututkimushanke virisi uudelleen alkuvuodesta 1992. Alun perin tarkoituksena oli hahmottaa Parikkalassa asuneiden Saukkos-sukujen väliset yhteydet ja samalla laajentaa tutkimusta myös muualle Itä-Suomeen. Vähitellen kuitenkin selvisi, että Saukkosia on Parikkalassa asunut valtavia määriä. Kesällä 1994 päätettiinkin, että keskitytään ainoastaan Joukion kylässä asuneiden Saukkosten ja heidän jälkeläistensä selvittämiseen 1900-luvun alkuun saakka.

Saukkomainen olemus vai Savvatij-nimi

Saukkonen-sukunimi on yleinen Itä-Suomessa, mutta myös Oulun seudulla. Saukkosia on asunut 1500-luvun puolimaissa lähinnä Jääskessä, Kivennavalla, Muolaassa, Kurkijoella ja nykyisessä Parikkalassa. Tätä kauemmaksi ei sukututkimusta useinkaan voida ulottaa, koska silloisen Karjalan vanhimmat asiakirjat ovat pääsääntöisesti 1500-luvulta. Novgorodilaiset tosin laativat jonkin verran omia veroluetteloitaan 1400-luvun loppupuolellakin, mutta ne eivät juurikaan palvele nykyisten suomalaisten sukujen tutkimusta. On huomattava, että Saukkosia on asunut 1500-luvulla Karjalan lisäksi nykyisen Sulkavan ja Rautalammin alueella. Tornionjoen länsipuolellakin esiintyy Saukkosia jo 1500-luvun lopulla. Tätä taustaa vasten voidaan ymmärtää, että kaikille Saukkosille on mahdotonta löytää yhteinen alkukoti.

Suuren suomalaisen nimikirjan mukaan Saukkonen-nimi lienee saanut alkunsa ihmisen saukkomaisesta olemuksesta. Tätä tukee väite, että monet Karjalassa esiintyneet sukunimet ovat syntyneet ja kehittyneet ihmisten ominaisuuksien perusteella. Toisaalta on myös esitetty, että Saukkonen-sukunimi olisi johdettu kreikkalaiskatolisesta ristimänimestä Savva tai Savvatij.

Parikkala suurvaltapyrkimysten pyörteissä

Ruotsi loi 1500-luvun lopulla innokkaasti itsestään suurvaltaa. Se onnistui valloittamaan Käkisalmen läänin Venäjältä 1580-luvulla. Venäjä kuitenkin otti omansa takaisin Täyssinän rauhassa vuonna 1595 pitäen aluetta hallussaan periaatteessa vuoteen 1617 saakka, jolloin solmittiin Stolbovan rauha. Tässä rauhassa Käkisalmen lääni, johon nykyinen Parikkalakin silloin kuului, liitettiin Ruotsin suurvaltaan. Ruotsi aloitti luterilaisten seurakuntien perustamisen, sillä ennen 1500-luvun loppua ei Käkisalmen läänissä ollut yhtään luterilaista seurakuntaa, vaan pelkästään ortodoksisia seurakuntia.

Näin ollen Kurkijoen kreikkalaiskatolisista kappeleista, Sammatlammista ja Tyrjästä, muodostettiin nykyisen Parikkalan alueelle Joukion luterilainen seurakunta. Ensim-mäinen luterilainen kirkkoherra on ilmeisesti saapunut Joukion seurakuntaan vuonna 1635. Seurakuntaa tai pitäjää kutsuttiin Joukioksi, sillä kirkko rakennettiin Joukion kylään. Joskus käytettiin myös nimitystä Koitsanlahti. Vuosina 1813-1817 rakennettiin uusi kirkko Parikka-nimisen talonpojan tiluksille, minkä mukaan koko pitäjä sitten nimettiin.

Rippikirjoista tutkimuksen runko, veroluetteloista vanhimmat tiedot

Seurakuntien väestörekisteriasiakirjoja ovat rippikirjat, lastenkirjat ja historiakirjat. Rippikirjat ovat sukututkijalle kirkollisista asiakirjoista kuitenkin kaikkein tärkeimmät. Niitä kirja kirjalta läpikäymällä pääsee ainakin teoriassa jo melko pitkälle menneisyyteen. Täydentäviä tietoja haetaan lastenkirjoista, joihin on kirjattu kaikki alle rippikouluikäiset henkilöt. Niiden ulkoasu ja toteuttamistapa muistuttaa rippikirjaa. Perheet on merkitty kulloisenkin asuinpaikkansa kohdalle. Syntymä-, vihki- ja kuolinajoista saa tarkempaa selvyyttä historiakirjoista. Tavallisesti nämä tiedot käyvät ilmi rippikirjoista, mutta vihittyjen luettelossa kerrotaan, mistä kylästä vaimo on kotoisin ja millainen hänen sosiaalinen asemansa on.

Parikkalan seurakunnan kirkonkirjat ovat huonosti säilyneitä. Ne ovat ilmeisesti tuhoutuneet sodissa ja tulipaloissa. Vuonna 1686 säädetyssä kirkkolaissa määrättiin rippikirjat pakollisiksi, joten niitä on silloisessa Joukion seurakunnassakin varmasti pidetty. Vanhin säilynyt rippikirja alkaa kuitenkin vasta vuodesta 1765. Muutoinkin Parikkalan seurakunnan rippikirjoissa on pitkälle 1800-luvun puolelle havaittavissa häilyvyyttä etenkin tilanumeroinnin kohdalla. Samat asukkaat on merkitty eri rippi-kirjoihin eri tiloille, vaikkeivät he olisikaan välillä muuttaneet. Tärkein rippikirjan tehtävä oli tietysti seurata seurakuntalaisten hengellistä vaellusta.

Lastenkirjoja pidettiin oikeastaan vain itäisessä Suomessa. Niistä ei annettu mitään määräyksiä, joten alkuajankohta vaihtelee seurakunnittain. Parikkalan ensimmäiset lastenkirjat ovat vuodelta 1814. Jos lastenkirjoja ei pidetty, vastaavat tiedot kirjattiin rippikirjoihin.

Vanhimmat säilyneet historiakirjat ovat niin ikään vuodelta 1765. Tämä koskee syntyneiden ja kuolleitten luetteloita, sillä vihittyjen luettelot ovat tuhoutuneet vuotta 1796 edeltävältä ajalta.

Sukututkimuksen kannalta on valitettavaa, ettei verotusluetteloissa mainita muita perheenjäseniä kuin isäntä. Epäkohtana on myös se, ettei kyseisissä luetteloissa kerrota kaikkien henkilöiden isän nimiä, jolloin vanhan ja uuden isännän sukulaisuussuhteen toteaminen näistä luetteloista on mahdotonta. Muutoinkaan verotusluetteloiden sisältämät tiedot eivät aina vastanneet todellisuutta, sillä veroluetteloon merkitty isäntä oli saattanut kuolla jo useita vuosia aikaisemmin: kruunulle eli valtiolle oli tärkeintä verojen maksu, eivät veroa maksaneet henkilöt.

Pekka Saukkonen ensimmäinen varma kantaisä

Venäjän valtakaudella 1500-luvulla laadittiin joitakin verotusluetteloita Karjalan alueelta. Yksi vanhimpia säilyneitä on Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirja vuodelta 1500. Siinä mainitaan mm. Kurkijoen pogosta. Kenellekään pogostan asukkaalle ei ollut kirjattu sukunimeä, joten Saukkosten selvittäminen tästä verokirjasta on mahdotonta.

Ruotsin valtakauden ensi vuosina eli vuonna 1590 laadittiin osasta Käkisalmen lääniä savuluettelo. Siihen on merkitty Sammatlammin kappeli, johon ovat kuuluneet mm. Joukion ja Koitsanlahden kylät. Savuluetteloon merkityistä Sammatlammin veroa maksaneista henkilöistä ainoastaan yhdelle on merkitty sukunimi, joka on Parikka. Muista mainitaan etunimi ja patronyyminimi eli isän nimi.

Koko Käkisalmen läänin kattoi vasta vuonna 1618 laadittu maakirja. Sen mukaan Joukion pogostan Melkoniemen kylässä asui Nicko Saukunen eli Niilo Saukkonen ja Savikummun kylässä Matti Börninpoika Saukunen. Tämän jälkeen alkoi Jaakko De la Gardien läänityskausi, minä aikana ei laadittu veroluetteloita. Seuraava maakirja on vasta vuodelta 1631. Sen mukaan Joukion pogostan Savikummun kylässä asusti edelleen Matti Saukkonen. Koitsanlahden kylään on merkitty Hans Saukkonen ja Rautalahden kylään Bandi Sauckoin.

Seuraavan kerran tietoja löytyy vuoden 1637 verollepanoluettelosta. Tällöin Joukion pogostan Koitsanlahden kylässä asui edelleen Hannu Saukkonen ja Savikummun erään tilan isännäksi oli vielä merkitty Matti Saukkonen. Joukion kylässä mainittiin nyt ensimmäistä kertaa isäntä, jonka sukunimeksi oli merkitty Saukkonen. Tämän Mikoforko Saukkosen nimen yhteyteen ei kuitenkaan ollut kirjattu hänen isänsä nimeä, joten on mahdotonta vetää minkäänlaisia genealogisia johtopäätöksiä siitä, mistä hän on Joukion kylään muuttanut. Vuoden 1637 verollepanoluettelosta voidaan havaita, että Saukkoset ovat levittäytyneet useisiin Joukion pogostan kyliin, sillä Koitsanlahden, Joukion ja Savikummun kylien lisäksi heitä asui Melkoniemessä, Kangaskylässä ja Rautalahdella.

Vuoden 1642 maakirja mainitsee, että Joukion kylässä on asunut ainakin kaksi Saukkos-perhettä, sillä isänniksi on merkitty Michel eli Mikko Saukkonen ja Anders eli Antti Saukkonen. Ensin mainittu Michel lienee sama henkilö kuin viisi vuotta vanhemmassa verollepanoluettelossa mainittu Mikiforko Saukkonen. Nimien kirjoitusasut nimittäin vaihtelivat kirjasta toiseen siirryttäessä. Vuoden 1645 maakirjassa Anders Saukkosta ei enää mainita. Sen sijaan Michel Saukkonen on merkitty Joukion kylän isäntien joukkoon vielä vuonna 1648.

Näin edeten maakirjasta ja veroluettelosta toiseen aina kirkonkirjojen alkuun asti saisi kudottua ainakin jonkinlaisen sukuketjun. Kaikki ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista: vuonna 1651 kuningatar Kristiina jakoi mahtaville aatelisylimyksille läänitykseksi suurimman osan Käkisalmen lääniä. Joukion pitäjästä tuli osa Nyborgin kreivikuntaa aina vuoteen 1681 saakka, jolloin kaikki läänitykset peruttiin isossa reduktiossa takaisin kruunulle eli valtiolle. Läänitysaikana ei ollut nähtävästi sen kummempaa tarvetta laatia yhtä tarkkoja veroluetteloita kuin läänitystä edeltävänä ja sitä seuraavana kautena. Läänitysalueilta kerätyt verotulot nimittäin rikastuttivat hallinto- ja tuomiovaltaa käyttänyttä läänitysherraa eikä valtiota. Niinpä Joukiota ei mainita ollenkaan vuosien 1651-1681 välillä tehdyissä tiliasiakirjoissa.

Läänityskauden jälkeen laadituissa veroluetteloissa ja käräjäkappaluetteloissa mainitaan Joukion kylän isäntien joukossa Petter eli Pekka Saukkonen. Hänen sukulaisuussuhdettaan 1640-luvun Mikko Saukkoseen ei voida luotettavasti todeta, vaikka voidaankin olettaa, että hän on ollut Mikko Saukkosen poika. Näin siksi, että Petter Saukkosella on vastaavasti ollut Mikko-niminen poika, joka on syntynyt noin vuonna 1653. Vallinneen nimikäytännön mukaan vanhin lapsista sai isän vanhemman nimen ja toinen lapsi kastettiin äitinsä vanhemman mukaan. Vakiintuneesta tavasta huolimatta ei varmoja sukulaisuussiteitä voida luoda, koska mahdollista sukulaisuutta ei ole muuta kautta pystytty toteamaan. Mutta - kuten seuraavasta katsauksesta ilmenee - Pekka Saukkosta voidaan pitää Joukion Saukkosten ensimmäisenä varmana yhteisenä esi-isänä.

Vuoden 1724 verotusluettelon mukaan Joukion kylässä on asunut tuolloin 71-vuotias Michel Saukkonen eli Mikko Saukkonen ja hänen puolisonsa Sophia Påhlsdotter eli Sohvi Paavontytär, joka oli vuonna 1724 60-vuotias.Lisäksi tilalla asui pariskunnan poika Johan eli Juho ja hänen puolisonsa Maria lapsineen. Samaiseen verotus-luetteloon on Joukion kylään merkitty myös 42-vuotias Anders Saukkonen eli Antti Saukkonen ja hänen 12 vuotta nuorempi vaimonsa Catharina Mattsdotter eli Kaisa Matintytär. Ongelmaksi nousee, mikä on näiden kahden Saukkosen sukulaisuus-suhde.

Vuoden 1727 verotusluettelo tarjoaa tavallaan ratkaisun ongelmaan, sillä kumpikin on merkitty Petterssoniksi eli Pekanpojaksi. Tähän verotusluetteloon ei ollut kirjattu ikävuosia eikä muuta perhettä. Nopeasti päätellen voitaisiin nämä kaksi Saukkosta yhdistää veljeksiksi. Kolme vuotta vanhempaan verotusluetteloon merkittyihin ikävuosiin verrattuna tämä tuntuu kuitenkin epätodennäköiseltä. Sen sijaan todennäköisempää on, että Mikko Saukkonen oli 1600-luvun loppupuolella isännäksi merkityn Pekka Saukkosen poika. Pekka Saukkosella on Mikon ohella todennäköisesti ollut myös Pekka (Petter) -niminen poika, jonka jälkeläinen 1720-luvulla isännäksi merkitty Antti vastaavasti on ollut.

Vanhan Suomen papiston vuonna 1754 laatima luettelo tarjoaa tämänkin tutkimuksen kannalta huomattavan paljon tietoa, joskin sen ilmoittamissa ikävuosissa on jonkin verran heittoja myöhempiin kirkonkirjatietoihin verrattuna. Joka tapauksessa noin vuonna 1653 syntyneellä Mikko Saukkosella ja hänen puolisollaan Sohvilla on ollut ainakin kolme poikaa eli vuonna 1684 syntynyt Juho, vuonna 1687 syntynyt Paavo ja vuonna 1704 syntynyt Mikko. Näistä keskimmäinen on tähän asti vanhin tunnettu Saukkosten esi-isä. Antti Saukkosen ja Kaisa Matintyttären lapsia ovat olleet vuonna 1708 syntynyt Antti ja vuonna 1711 syntynyt Pärttyli. Näin ollen jopa Joukion kylän Saukkostenkin yhteinen esi-isä löytyy 1600-luvun puolivälin tienoilta.

Varsinaiseksi kotipaikaksi paljastuikin tila numero 17

Itä-Suomessa oli vielä 1800-luvun puolivälin tienoilla yleistä, ettei tilalla asunut perhe omistanut tilaa, vaan viljeli sitä kruunun eli valtion lampuotina. Toisin sanoen asukkaalla oli valtion omistamaan tilaan ainoastaan hallintaoikeus. Tällaisia tiloja kutsuttiin kruununtiloiksi. Aina isännän vaihtuessa uuden isännän tuli hakea lääninsä maaherralta (1837-1917 maaherraa kutsuttiin kuvernööriksi) asukasoikeutta. Maaherra myönsi hakijalle tämän esittämien asiakirjojen ja kruununvuodin suorittaman tilakatselmuksen perusteella sijoitus- eli imissiokirjan.

Vuonna 1945 vahvistetuissa sukuseuran säännöissä todetaan, että Saukkosten sukuseuran kotipaikkana on Parikkalan Joukion kylän tila nro 2. Mikko Pekanpoika Saukkonen on saanut kyseiseen tilaan perintökirjan 6.2.1897. Valitettavasti Viipurin lääninhallituksen konttorin päätöskonseptit puuttuvat vuosilta 1895-1897, joten tietoa siitä, milloin Mikko Saukkonen on saanut imissio-kirjan vastaavaan tilaan, ei voida löytää. Lääninhallituksen anomusasiain diaareita (1830-1897) selaamalla ei löytynyt yhtään Saukkosten imissiokirja-anomusta mainitulle tilalle. Saukkosten varsinainen kotipaikka Joukiossa on ollut tila nro 17. Sieltä on ilmeisesti 1760-luvun loppuvuosina muuttanut Pekka Paavonpoika Saukkonen, rippikirjan mukaan vuonna 1732, Joukion kylän tilalle nro 2.

Tämä väite voidaan perustella helpostikin vuonna 1836 myönnetyn sijoitus- eli imissiokirjan avulla, jossa kerrotaan laveasti tilan historiasta jopa sadan vuoden takaa eli 1700-luvun alkupuolelta lähtien. Asiakirjan mukaan noin vuonna 1653 syntyneen Mikko Saukkosen pojat Mikko ja Juho hallitsivat yhtiönä tilan 2/3 osaa ja Paavo erillään 1/3 osaa. Paavon kuoltua vuonna 1766 hänen poikansa Matti, Mikko ja Pekka ovat perineet isänsä omistaman kolmanneksen tilasta. Pekka Saukkonen on kuitenkin luovuttanut oman osuutensa (ilmeisesti myymällä) isänsä Juho-veljen pojan pojalle Juho Matinpoika Saukkoselle.

Sukututkimuksen tulokset ovat luettavissa eri niteenä julkaistavina sukutauluina. Työtä sukututkimuksen jalolla alalla tulee riittämään vast'edeskin. Yhtenä tärkeänä haasteena on suullisen perimätiedon tallentaminen. Toivottavasti tarinankerronnan perinne ja muistiinmerkitseminen on vireää. Tästä kaikesta on hyötyä tuleville tutkijapolville.

Lyhennelmä Päivi Repo-Lehikoisen puheesta sukujuhlassa 1995 koskien hänen laatimaansa Saukkosen suvun sukututkimusta.

>> Takaisin