Sukuseuran
ensimmäisen sukujuhlan juhlapuhe
M.E. Saukkosen puhe sukujuhlassa Juhannuspäivänä
24.6.1945
Pohjanpirtissä, Parikkalassa
Kunnioitettavat kutsuvieraat! - Hyvät sukulaiset!
Tämän sukujuhlan kokoonkutsujain puolesta lausun Teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tähän tilaisuuteen. Toivomme, että yhdessäolomme olisi omansa vahvistamaan sukutunnettamme ja herättämään halua sukumme menneisyyden selvittämiseksi ja varsinkin sen nykyisten ja vastaisten jäsenten elämänkertojen muistiinmerkitsemiseksi, jotteivät tulevat sukupolvet olisi meistä yhtä tietämättömiä kuin me nyt esi-isistämme.
Koko maalimaa järkyttänyt, kaikkien aikojen suurin ja julmin sota on äskettäin maanosassamme päättynyt, joskin sen mainingit käyvät vielä korkeina täällä meilläkin. Kaikkialla suunnitellaan ja ponnistellaan, miten parhaiten päästäisiin jälleen uuden elämän alkuun ja rakentamaan sitä, mikä tuhottu on. - Mekin olemme kokoontuneet tänä keskikesän juhlapäivänä tänne sukumme vanhimmaksi tunnetulle asuin- ja viljelyspaikalle rakentamistarkoituksessa.
Yhteiskunnallinen ja valtiollinen elämä perustuu joka paikassa yksilöön, perheeseen, sukuun, heimoon ja kansaan. Omasta kohdastammekin jo tunnemme, että me jokainen tarvitsemme, hyvinvointia tunteaksemme, itsenäisyyttä, yksityisomaisuutta, ja vapautta; me tunnemme, että "veri on vettä sakeampaa", että oma perhe, oma suku, oma heimo, oma kansa on vierasta läheisempi, että oma asuintontti, oma viljelyspalsta, oma maatila on vierasta parempi, ja että oma mökki, oma talo, oma kirkko on vierasta rakkaampi. - Viimeisten vuosien aikana on varsinkin Karjalan kansa saanut katkerasti kokea, mitä itsenäisyys, oma heimo, oma maatila ja oma talo meille itsekullekin merkitsevät!
Me olemme nyt kokoontuneet tänne oman sukumme merkeissä! Veriheimoisuus on aina ollut ihmisten kesken vahvimpia kiinnikkeitä; mutta, valitettavasti, me itsekukin kuitenkin tiedämme omasta sukuperästämme hyvin vähän. Omat aikalaisemme ja isovanhempammekin me jokainen tunnemme, mutta muu osa suvustamme jää jo useimmalle joko harvemman tai tiheämmän sumun peittoon. - Kun kuitenkin elämämme rakentuu historialliselle pohjalle siten, että me yksilöinä perimme vanhempiemme ominaisuuksia, ja että yksilöllinen ja yhteiskunnallinen kehitys jatkuu aina siitä, mihin aikaisempi sukupolvi sen on jättänyt, meidän esivanhempammekin tulevat meille kiintoisemmiksi, ja me mielellämme haluaisimme tietää, keitä he ovat olleet, mitä he ovat tehneet ja missä eläneet.
Noihin kysymyksiin vastauksen saanti ei ole läheskään aina helppoa. Tosin on kirkonkirjoihin jo useiden vuosisatojen aikana merkitty tietoja oman seurakunnan jäsenistä, mutta nuo tiedot ovat - varsinkin vanhimmilta ajoilta - vaillinaisia, ja sodat ja tulipalot ovat noita tietolähteitä tuhonneet. Myöskin on henkilötietoja vanhoissa maa- ja veroluetteloissa, mutta niiden käyttö on hankalaa, ja vain tottunut tutkija saa niistä täyden selon. Esimerkiksi me olemme yrittäneet jo kahdesti omaa sukuamme selvittää, mutta kauemmas kuin 260 vuotta taaksepäin me emme ole päässeet. - Tuohon selvitettyyn 260 vuoteen, siihenkin on mahtunut jo 10 sukupolvea. Vaikka niissä jokaisessa on ollut useita lapsia, niin ihmeellistä on, ettei heistä ole enää jäljellä muita kuin tämä sukuhaara, joka edustajia me kaikki olemme ja jotka jokainen yhdymme täällä v. 1876 kuolleessa Pekko Mikonpoika Saukkosessa, mutta useimmat meistä jo hänen pojassaan, meidän vanhempien hyvin tuntemassa v. 1903 kuolleessa iso-isässämme.
Emme me ole myöskään onnistuneet löytämään mitään yhtymäkohtaa täällä Parikkalassa, jo tässä lähiympäristössäkin, niin runsaasti esiintyviin Saukkosiin. Olisi kieltämättä kiintoisaa saada selville, mistäpäin ja koska sukumme on tänne tullut, ja keitä kaikkia tähän suureen sukuun nyt kuuluu, sillä Saukkosia on ympäri maata; minäkin tunnen heitä, paitsi parikkalalaisia, Oulun pohjoispuolelta, Viipurista ja Kiteeltä kotoisinolevia.
Järjestetty sukututkimus on maassamme vielä hyvin nuori, vasta muutaman vuosikymmenen ikäinen, sillä m.m. Suomen Sukututkimusseuran varsinainen perustaja, kuopiolainen lehtori Granit-Ilmoniemi haudattiin vasta sen jälkeen, kun sukujuhlamme kutsukortit oli jo lähetetty. Tämä asiaansa innostunut henkilö oli oma-aloitteisesti jo kiinnostunut meidänkin suvun selvittelyistä ja suorittanut sitä varten arkistotutkimuksia, joista sitten saimme lisätietoja, kun hänen yhteyteensä osuimme.
Sukututkimus on aikaa ja varoja kysyvää työtä, mikäli se halutaan ulottaa laajalle alueelle ja kauas menneisyyteen. Kukaan yksityinen ei voi sitä suorittaa yksinomaan sivutyönään. Sitä varten on perustettu ja perustetaan sukuseuroja, joiden varsinaisena tehtävänä on suvun menneisyyden selvittäminen sekä elävien polvien keskuudessä henkilötietojen muistiin merkitseminen. - Vanhoista, ennen eläneistä yksilöistä me emme enää onnistu monestikaan saamaan tietoomme muuta kuin parhaassa tapauksessa vain pelkkiä numeroita. Kuitenkin olisi toivottavaa, että jokaisesta henkilöstä jäisi jälkeen myös elämänkerrallisia tietoja: millainen hän oli ollut, ja mitä hänestä ja hänen harrastuksistaan sekä aikaansaannoksistaan hänen aikalaisensa tai hän itse kertoo. Henkilökorttiin tulisi liittää myös valokuvia (eri ikäkausilta), samoin käsialanäyte, kuolinilmoitus ja mahdollinen muistokirjoitus sekä muita kyseistä henkilöä koskevia erikoistietoja. Kaiken tuon aineiston kokoaminen ja tallettaminen vaatii harrastusta ja huolenpitoa. Jokainen varmaan toivoisi, että ainakin hänen läheisimmistä omaisistaan olisi tuollainen sukumuistio olemassa. Tulevaisuuteen nähden asia on helpommin järjestettävissä siten, että kussakin sukuhaarassa joku asiaan innostunut ottaa huolekseen nykyisistä ja tulevista sukuhaaransa jäsenistä henkilökorttien täyttämisen ja säilyttämisen. Kun jokainen uusi sukuhaara menettelee samalla tavalla, kenellekään ei tule siitä liian paljon huolta ja työtä. Sukuseuran sihteerin täytyisi kuitenkin saada heiltä aina, esimerkiksi kerran vuodessa, tiedot edellisen ilmoituksen jälkeen tapahtuneista muutoksista, jotta myös sukuseuran kortisto pysyisi aina ajan tasalla.
Kun tässä tilaisuudessa tullaan myöhemmin esittämään keskusteltavaksi ja päätettäväksi Saukkosten sukuseuran perustamiskysymys, on paikallaan jo nyt hahmotella, mitä kaikkea tuo seura tulisi harrastamaan ja miten se tulisi toimimaan.
- Sukuseuramme päätehtävänä
tulisi olemaan sukumme menneisyyden selvittäminen sekä sen valvominen,
että kaikista sukumme nykyisistä ja vastaisista jäsenistä
ainakin elämänkerralliset päätiedot tulevat sukukirjaan
merkityiksi. Myöhemmin, mikäli harrastusta ja käyttövaroja
riittää, sukukirja voitaisiin painattaa.
- Sukuharrastuksen elvyttämiseksi pidettäisiin vastaisuudessakin yhteisiä
sukujuhlia, ei kuitenkaan useammin, kuin joka kymmenes vuosi.
- Seuran jäsen olisi jokainen sukumme jäsen, s.o. kaikki ne, joiden
suonissa virtaa samaa verta, sekä ne, jotka ovat sukuumme naidut; suvusta
poisnaitujen jälkeläiset katsotaan neljännessä polvessa
suvusta vieraantuneiksi, jolleivät he itse ilmoita haluavansa edelleen
kuulua sukuseuraamme.
- Sukueura ei kanna jäseniltään mitään jäsenmaksua,
mutta toivoo heiltä vapaaehtoisia lahjoituksia menojensta peittämiseksi,
jokainen sukuhaara kustantaa itse menonsa; (henkilökortinsa y.m.)
- Suvun menneisyyden selvittämiseksi sukuseura voisi esim. Suomen Kuvalehdessä
ja Parikkalan Sanomissa julkaistavalla ilmoituksella kehoitta kaikkia Saukkosen-nimen
kantajia selvittämään oman sukuhaaransa menneisyyden ja ilmoittamaan
seuramme sihteerille sukunsa 200 vuotta vanhemmat vaiheet ja asuinpaikat. -
Jos yleinen Saukkosten-sukuseura syntyy, sen toimintaan osallistutaan.
- Nykyisyyttä ja vastaisuutta varten seuramme järjestäytyy esim.
siten, että kunkin, Saukkosen-nimeä edelleen kantavan sukuhaaramme
syntyperäinen, suvusta poisnaimaton, kotimaassa asuva, vanhin jäsen
tai hänen valtuuttamansa kuuluu sukuneuvostoon, joka valitsee seuralle,
juoksevien asiain hoitoa varten, sihteerin sekä päättää
yksinkertaisella äänten enemmistöllä kaikista seuran asioista.
- Kukin sukuhaara (myös sivuhaarat, jos niin haluavat) järjestää
oman sukukortistonsa, johon kaikkien sen haaran jäsenten yksityiskohtaisemmat
elämänkerralliset tiedot merkitään, mutta seuran sihteerille
on heidänkin, vähintäin kerran vuodessa, toimitettava tiedot
sukuhaaransa kohdanneista muutoksista: syntyneistä ja kuolleista sekä
avioliiton solmiamisista ja purkautumisista.
Sukujuhla on myös kodinjuhla, sillä koti ja suku ovat kiinteästi toisiinsa sidotut. - Jokainen ihminen kaipaa omaa kotiaan enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä. Olkoonpa se suuri tai pieni, rikas tai köyhä, se on meille aina maailman paras paikka; sen rajoitettujen seinien sisälle me vasta tunnemme olevamme omia herrojamme; vieraan häiritsijän ei ole lupa sinne tunkeutua, sillä kaikkien kansalaisten kotirauha on aina ollut lailla turvattu. - Omasta lapsuudestani muistan elävästi, miten riemastuttavalta tuntui, kun ensi kerran palasin isäni kanssa hevosella Viipuriin kuormaa viemästä, ja tuonne Soltaitmäelle ehdittyämme vanha kotitalo rupesi näkymään. - Olkoonpa lapsuudenkotimme millainen tahansa, valtamerienkin takaa se vetää meitä puoleensa, ja sinne me itsekukin teemme aina, ennemmin tai myöhemmin, useammin tai harvemmin, omat pyhiinvaellusmatkamme.
Tämän Pohjanpirtin isäntäkin on aikoinaan kokenut, mitä maailmalla on hyvää tarjottavana, mutta hänetkin on lapsuudenkoti tänne takaisin kutsunut. Se on myöskin antanut hänelle parasta, mitä ihmisen osaksi voi tulla: pitkän iän, hyvän terveyden, riittävän toimeentulon ja tyytyväisen mielen. - Sitä kaikkea voi vain oma koti antaa! Me emme sen arvoa muista aina silloin, kun se meillä on, mutta kylläkin sitä enemmän menetettyämme sen!
Olen kutsunut nämä sukumme nuoret tähän viereeni todistamaan itselleni ja meille kaikille oman kodin kunnia:
Laulu: "Tiedän paikan armahan …"
Se on totta!
Lopuksi vielä muutama sana siitä, miksi me olemme tänä ankeana aikana ryhtyneet niin suureen puuhaan, kuin mitä tämän sukujuhlan vietto merkitsee. - Kuten jo kutsuissa mainittiin, sukumme vanhin mies, tämän, sukumme vanhimmaksi tunnetun asuin- ja viljelyspaikan isäntä, meidän kaikkien Mikko-setämme ja Mikko-enomme täytti kolme päivää sitten kunnioitettavan korkean iän, 75 vuotta. Me tiedämme, että hän on aina harrastanut sukumme historiaa enemmän kuin kukaan muu meistä. Hänen muistitietonsa siitä ovat erittäin arvokkaat, ja hänen rakkautensa noita vanhoja muistoja kohtaan on syvä ja vilpitön. En luule erehtyväni, kun sanon, ettei maailmassa ole niin paljon rahaa, että hän suostuisi tuon, hänen viljasarallaan yhä seisovan, sukumme vanhan pihapuun siitä kaatamaan! - Eikä hän koskaan voi joutua niin suureen taloudelliseen pulaan, että myisi vieraalle tämän, sukumme ensimmäisen pellon! - Kun meillä on onni nähdä hänet nyt vielä joukossamme terveenä ja reippaana, mitä parhaissa sielun ja ruumiin voimissa olevana, me olemme tahtoneet tämän sukujuhlan viettämisellä nyt kunnioittaa erityisesti häntä.
Esitän, että me kohotamme hänelle nyt 3-kertaisen, raikkaan eläköön-huudon. Eläköön Mikko-setä! Eläköön Mikko-Eno!
Eläköön! Eläköön! Eläköön!